Ehjä yritys -mentorointi
Ehjä yritys on omannäkösen ja -tuntusen yksinyrittäjyytes koko perusta, vahva maalaisjärkinen ja inspiroiva tunne, joka ohjaa kaikkee toimintaas ja kannattelee vaikka ulkoopäin sanottais mitä tahansa.
Ehjässä yrityksessä hyväksyt keskeneräisyytes ja tiiät, että se on itse asiassa edellytys ihan kaikelle etteenpäin menemiselle.
Yksinkertastettuna myö ollaan ne kainalosauvat ja lempeen kriittiset silmät, jotka tarviit, että yksinyrittäjyys on siulle sitä, mitä halluut sen siulle olevan.
Etätapaamiset ja mentoroinnin kesto
Mentorointi kestää puoli vuotta, minkä aikana tavataan etäyhteyksin 26 kertaa, eli kerran viikossa. Molemminpuolinen sitoutuminen on koko mentoroinnin lähtökohta, mutta toki ymmärretään, että elämä nuhakuumeista juhlapyhiin voi joskus tulla väliin ja silloin tietysti joustetaan.
Etätapaamisilla räjäytellään yhessä kaikkia perinteisiä yksinyrittäjyyden bokseja. Palvelumuotoillaan täysin uusista ja innovatiivisista vinkkeleistä käsin sekä nostetaan siun persoonasta esille niitä juttuja, jotka mahollistaa 0-budjetilla markkinoinnin sekä somessa että sen ulkopuolella. Mentoroinnin päättyessä et roiku sellasissa ulkoopäin syötetyissä toimintatavoissa, strategioissa ja markkinointikikoissa, jotka ei toimi eikä oo koskaan tarkotettukaan toimivan siulle.
Mentoroinnissa tunnistat itestäs lapsenmielistä innostusta ja sopivasti kapinallisen teinin kokeilunhalua. Meistä on reiluu kertoo jo tässä vaiheessa, että ollaan aiemmissa mentoroinneissa nähty että notkahuksiakin tullee ihan varmasti, mutta milläpä merkityksellisellä matkalla ei tulis? Etkä jää notkelmissakaan yksin, koska kainalosauvat on täällä linjan päässä koko ajan.
Whatsapp-tuki
Linjat on siis avoinna vaikka keskiyöllä: meijän omalla vastuulla on pitää puhelimet äänettömällä sillon ku halutaan esimerkiks nukkua.
Whatsappissa voidaan jatkaa siitä, mihin etätapaamisella on jääty, eli linjat on auki ideoiden heittelyyn, liittypä ne somepostauksiin tai vaikka palveluiden nimeämiseen. Voidaan myös toimia “somepostausseulana” (suora lainaus yheltä mentoroitavalta), jos mietiskelet voiko tätä tai tuota julkasta. Linjoilla on myös täysin sallittu jakaa vaikka mieltä painavia murheita tai iloita onnistumisista.
Tekninen tuki
Mentorointiin kuuluu myös jatkuva tekninen tuki kaikissa digiasioissa.
Myö ollaan kaks syntymänörttii, ja nautitaan kun saahaan olla siun kainalosauvat näissäkin asioissa: siun peukku saakin olla vielä keskellä kämmentä esimerkiks somealustojen toiminnallisuuksien tai videoiden editoinnin kanssa (ja mentoroinnin jälkeen se on taatusti siirtynyt oikeelle paikalleen).
Nettisivut
Mentorointitapaamisia voidaan hyödyntää myös WordPress-pohjaisten nettisivujen rakentamiseen, ajantasaistamiseen tai kokonaan uudistamiseen visuaalista ilmettään ja tekstisisältöjään myöten. Mentoroinnin aikana tehhään yhessä ja saat ohjausta kädestä pitäen niin, että mentoroinnin päätyttyä ossaat muokata ja ylläpitää nettisivujas omatoimisesti.
Millä metodilla ja miks?
Sipulinkuorimismetodilla, koska myö kaikki ollaan ku sipuleita, joiden ytimen ympärille on ajan saatossa kasvanu kerroksia ulkoopäin syötetyistä kaavoista ja odotuksista sekä oman mielen jumeista.
Sipulinkuorimismetodissa tutkaillaan, mitkä pelot, uskomukset ja tunteet saa pyörimään siun mielessä “Mut mitä kaikki muut ajattelee?!” tai “Somen tekeminen ei tunnu luontevalta” -tyyppiset yksinyrittäjyyttäs rajottavat kelat. Kun ne on tunnistettu, niistä on helpompi päästää irti. Myö ollaan siun kainalosauvoina, olipa kyseessä konkreettinen tekeminen tai miten keppee tai syvällinen keskustelu tahansa.
Ja miks? Siks, että kun mähmäset kuoret saapi kyytiä kerros kerrokselta aina ytimees asti, siun fiilikset omasta outoudestaskin kääntyy ylösalasin. Ytimestäs löydät sekä ittes että siun kyvyn ja innon muotoilla niin tajunnanräjäyttäviä palveluita, ettei kilpailijaskaan oo vielä älynny niitä keksiä.
Minkä verran mentorointi maksaa?
Mentorointi maksaa 3 000 € + alv. 25,5 %. Hinnalle sovitaan yhessä maalaisjärkinen ja toiveittes mukanen maksutahti, johon ei lisätä mittään korkoja tai kuluja.
Soppiiko mentorointi miulle?
Soppii, kun oot palveluita tai tuotteita myyvä mikro- tai yksinyrittäjä, jolla on jo käsitystä yrittäjäarkeen liittyvistä tuntemuksista ja realiteeteista. Mentorointiin osallistuminen edellyttää myös sitä, että halluut tottuu omilla kasvoilla esillä olemiseen etkä pelkää astuu toisinaan epämukavuusalueelleskaan (etovuusaluellees myö ei kuitenkaan sinua ikinä tuupita). Eniten saat irti, kun et oo änkyrä, vaan innostut heittäytymään, kokeilemaan ja oivaltamaan.
Miten pääsen mentorointiin?
Istahtamalla ihan ekana meijän kahen tunnin mittaselle maksuttomalle Etänuotiolle. Etänuotiolla sukelletaan rauhassa niin syvälle tekemisees ku ikinä halluut ja nähhään puolin sekä toisin, onko mentorointi siulle tähän hetkeen tarkotuksenmukanen.
Esimakuna mentoroinnista saat jo Etänuotiolta matkaas bokseja räjäytteleviä ideoita ja kättä pidempää esimerkiks omaan sometekemisees.
Etänuotio ei sido sinnuu mihinkään, ja jos Sivukioski ei tunnu siun kiskalta niin se on enemmän kuin toivottua sanoa ääneen. Ja missään tapauksessa et jää ees roikkumaan millekään sähköpostilistoille, koska meillä ei oo semmosia.